Leppoisaa äitienpäivää!

Mikä sen parempi päivä oikaista leivonnassa kuin äitienpäivä? Koska kuitenkin useimmiten perheen ensisijainen leipuri on äiti ja koska äitienpäivä on ainakin klassisen stereotyyppisesti se yksi päivä vuodesta, kun jonkun muun pitäisi saada kakut ja tarjottavat aikaan, jotta äiti saisi levätä ja vain olla päivän ajan, miksei voisi hieman oikaista ja säästää ainakin aikaa? Ja jos haluaa olla varma, että on jotain tarjottavaa, sitä suuremmalla syyllä voi tarttua valmiskakkupohjaan ja helppoihin täytteisiin.

 Kuvassa näkyvien tuotteiden lisäksi käytin kostutukseen maitoa ja pinnalle koristeeksi suklaisia nonparelleja.

Ei ole kyse siitä, etten osaisi tehdä kakkupohjaa itse. Olen tehnyt niin monta kertaa. Ongelmani on ensisijaisesti se, etten osaa leikata kakkua siististi. En saa kolmea kerrosta millään aikaiseksi ja yhden ainoan viillonkin olen onnistunut tekemään aina pahasti vinoon. Halusin kakkuuni nyt täytettä kahteen kerrokseen, joten kolmikerroksinen valmiskakkupohja oli helppo ratkaisu - ja hei! Sen sai kotimaisena!

Ensimmäisenä pitää muistaa kostuttaa pohja. Se on vaihe, jonka voi mokata. Itse otan kuitenkin mieluummin liian vähän kuin liian paljon kostutetun kakun. Kuivaa kakkua voi huuhtoa alas kahvilla tai mitä kakkupöydässä sitten juodaankaan. Liian kostea eli suoraan sanottuna märkä kakku tirisee nestettä suussa ja valuttaa sitä myös lautaselle. En tykkää. Myös täytteet ovat joskus nestepitoisia ja mössöyttävät kakkua vielä lisää. Käytin tällä kertaa lakkahillon jämät (en itse poiminut, mutta keitin hilloksi) ja valmiiksi maustetun lakkarahkan, joista ei hirveästi ylimääräistä nestettä valu.

 Lakkahillon jämät riittivät aika hyvin ensimmäisen kerroksen päälle.

Toisen kerroksen päälle lusikoin suoraan lakkarahkan. Se on makeaa ja rakenteeltaan aika sopivaa sellaisenaan kakkukerrosten väliin. Olen käyttänyt maustettua rahkaa suoraan purkista ennenkin ja makuvaihtoehtoja on monenlaisia erilaisiksi täytteiksi.

 Koko rahkapurkillisen voi käyttää yhdeksi täytekerrokseksi eikä se silti valu.

En tykkää pelkästä kermavaahdosta. Se on mielestäni aivan liikaa rasvan makuista. Lisäksi tuntuu, että kaikki muut tekevät siitä aivan liian makeaa käyttivät sitten vaniljasokeria mausteena tai eivät. Itse sekoitan sen takia aina kermavaahtooni maustamatonta maitorahkaa. Kermavaahdonkin voi siten jättää hieman löysemmäksi, koska rahka paksuntaa seosta. Kerma(rahkaseokse)n levittämisen kakun pinnalle ei tarvitse olla liian vaikeaa - ellei halua tehdä pikkutarkkaa työtä. Ruokaveitsellä voi levittää ohuet kerrokset sivuillekin tai jättää kakun nakuksi laidoilta. Tämän kakun päälle riitti vähän ylimääräistäkin kermarahkavaahtoa, mutta olisin voinut laittaa sitä paksumman kerroksen kakun päälle ja käyttää kaiken.

 Tasoitin kermarahkavaahdon kakun pinnalle tavallisella ruokaveitsellä. Ei tullut aivan tasainen, mutta en pyrikään ammattimaiseen täydellisyyteen.

Sitten seurasi se vaihe, jossa mokaan lähes joka kerta täytekakun kanssa: miten kakku koristellaan? Oli keskittynyt siihen, että saan hillonjämät ja rahkan kakun täytteeksi ja kermarahkan siistiksi valkoiseksi pinnaksi ja sitten vasta tajusin, ettei minulla ole valmiiksi mietittynä koristeita. Kaivoin siis kaapista nonparellit esiin. Eipä jäänyt yhden kakun ihmeeksi sekään purkki! Täytekakusta ei tarvitse tehdä rakettitiedettä tai liian monimutkaista. Tällaisen kakun tekemiseen ei välttämättä tarvitse edes sähköä, jos jaksaa vatkata kerman käsin - tai voihan pintaan sivellä toisen purkillisen maustettua rahkaa kermavaahdon sijaan. Koristelu on myös aina vapaaehtoista.

Hyvää äitienpäivää kaikille emohahmoille ja äidiksi itsensä kokeville!

Pullantuoksuista Vapunpäivää!

Koronteenissa* on tullut leivottua tavallista useammin. Pullaa tai tarkemmin kanelipullaa eli korvapuustia on ollut suunnitelmissa leipoa jo pari viikkoa. Munkkeja en leivo, koska en luota omiin taitoihini kuuman öljyn kanssa. Eikä taida löytyä sopivaa lämpömittariakaan sopivan paistolämpötilan hahmottamiseen, kun en turhia keittiövälineillä hifistele. Peruslaitteet vain. Omasta mielestäni riittävät. Eikä olisi tilaakaan hankkia jokaista hilavitkutinta lojumaan nurkkiin kerran tai kaksi vuodessa käytettäväksi.

Itse asiaan eli pullaan. Pullaa olen leiponut pienestä pitäen. Teini-ikäisenä opin hahmottamaan, milloin taikinaan on syntynyt hyvä sitko enkä sen jälkeen ole pullaresepteissä vaivautunut vilkaisemaankaan, kuinka monta desilitraa jauhoja pitäisi lisätä (yleensä 10-15 tai jotain niillä main, tosi tarkkaa siis). Onneksi pullaresepti löytyy aina vehnäjauhopussin kyljestä, vaikka perusaineet muistankin ulkoa.

Taikinan vaikein vaihe ei ole sitkon saaminen vaan maidon kuumennus. Jos maitoa kuumentaa vesihauteessa tai varsinkin jos sitä lämmittää suoraan kattilassa tai vastaavassa, se palaa helposti pohjaan. En tykkää. Jos maidon kuumentaa mikrossa, se voi kiehahtaa yli astiasta (tämäkin on koettu). Pidän itse mikroa varmempana ja itselleni vaivattomampana tapana. Kaikkea maitoa en laita mikroon, vaan 2-3 dl puolesta litrasta. Tällöin ei haittaa, vaikka maidosta tulisi kuumaa, koska lämpötila tasaantuu lopun maidon kanssa.

Eri resepteissä aineet lisätään hieman eri järjestyksessä, mutta oma kotoa peritty tapani on: maito - (kuiva)hiiva - sokeri ja mausteet - osa jauhoista - kananmuna - osa jauhoista - rasva - jauhoja tarpeen mukaan. En luettele tähän sen tarkemmin aineiden määriä, koska ne vaihtelevat resepteittäin eikä yhtä oikeaa määrää ole olemassa. Olen onnistunut leipomaan pullaa jokaisella käyttämälläni reseptillä.

Hyvä sitko ja taikina irtoaa nätisti kulhon reunoilta.

Pullataikinan pitäisi antaa nousta vähintään vartti, usein kai suositellaan puolta tuntia. 15 minuuttia riittää, mutta sitten kannattaa kohottaa pullia pellillä hieman kauemmin ennen uuniin lykkäämistä. Leipoessa tulee joskus olo, että taikina ei lopu koskaan, kun hiiva tuottaa lisää kaasua ja kulho täyttyy uudestaan. Itse laitan taikinakulhon aina uunin päälle ja uunin lämpenemään, jotta hiiva saa vähän lisää lämpöä - ja mahdollisimman vähän vetoa! Tästä äiti aina varoitteli lapsuudenkodissa, että taikina ei kohoa, jos on vähääkään vetoa. En ole uskaltanut kokeilla availla ikkunoita pullataikinan kohotessa. Kotoa peritty sekin oppi, että raakoja pullia pidetään vielä pellin päällä kohoamassa muutama minuutti ennen uunissa paistamista. Kun vielä muistaa voidella pullat ennen uuniin laittamista (ja lisätä halutessaan raesokeria tai muuta koristetta), on jo voiton puolella.

Paistoaika on aina oma Pandoran lippaansa. Jokainen uuni on vähän omanlaisensa ja omalla kokemuksellani kaikki uunit paistavat joltain puolelta epätasaisesti. Pullat ovat siitä helppoja, että pellin voi kesken paistamisen kääntää ympäri (sivusuunnassa, ei ylösalaisin) ja edessä ja takana olevat pullat saavat suunnilleen samanlaisen paistokohtelun. Pidän pullareseptien paistoaikaa enemmän ohjenuorana kuin sääntönä, koska tapanani on tehdä pienempiä tai suurempia pullia kuin keskivertopulla yleensä.

Suupalapullat voideltuna ja raesokerilla kruunattuna juuri ennen uunia. Näitä mahtui pellille 16 hyvällä välillä eli ei ollut riskiä sisaruspullista.

Pullaa leipoessa tarvitsee joko apulaisia tai multi-taskaamista eli monen asian yhtäaikaista tekemistä. Paitsi jos ei haluaa välttämättä käyttää mahdollisimman paljon aikaa leivontaan. Sillä aikaa, kun yksi pullapelti on uunissa, leivon aina jo seuraavan valmiiksi. Ja ehkä sitä seuraavan. Tai en niin paljoa. Nykyisessä keittiössä ei ole tilaa asetella kuumia tai kohoamista odottavia pellillisiä pullaa ympäriinsä. Eikä peltejäkään ole kuin kaksi. Toki pullat voi muotoilla valmiiksi ja jättää leivonta-alustan tai leivinpaperin päälle odottamaan jatkokäsittelyä. Siinä hötäkässä pitää muistaa seurata kelloa ja käydä ehkä välillä vähän kurkkimassa uunin luukulla. Jokaisella on varmaan oma mielipide ja -kuva siitä kuinka tummaa pullan pitäisi paiston päätteeksi olla, joten sekin vaikuttaa paistoaikaan. Loppumetreillä pullan väri voi muuttua reilusti puolessakin minuuttissa, joten kannattaa olla tarkkana.

Ensimmäinen pelti oli suupalapullia. Nimesin ne tosi söpösti, jotta niiden pieni koko ei harmittaisi ketään. Lähinnä minua itseäni. Paha tapani on tehdä kaikesta pikkutarkkaa. Ja nimenomaan pientä. Kurkunkin kuutioin alle sentin mittaisiksi paloiksi, vaikka aikuisen suuhun ne sopivat isompinakin kappaleina. Korvapuustien suhteen olen tottunut täytteiden ja rullaamisen jälkeen leikkaamaan pötköstä kolmiomaisia paloja. niiden päälle painetaan myös veitsellä sauma, kun ne on nostettu pellille. Tämäkin tapa lapsuudenkodin peruja.

Yritän aina keksiä keinoja säästää tilaa jääkaapissa ja yksi ratkaisuni on ollut korvata leivontamargariini kokonaan juoksevalla margariinilla. Tulipa todettua, ettei se oikein sovi korvapuustin täytteeksi, pahalainen juoksee niin sanotusti karkuun rullan välistä. Mutta se siitä sotkusta, kaneli ja sokeri sekaan ja pullat uuniin.

Pikkupuusteja en kääntänyt kesken paiston ja uunin etuosan pullat jäivät selvästi takaosaa vaaleammiksi. En pidä kovin tummista pullista, joten parempi niin.

Puolen litran pullataikinasta tuli lopulta kolme pellillistä pullaa. Olin hetken aikaa hämmentynyt, että näinkö vähän, mutta eihän tuo oikeastaan niin vähän ole. Määrä tuntui ehkä vähältä sen takia, että lapsuudenkodissa pullaa tehtiin (ja satunnaisesti tehdään edelleen) yleensä litran taikina eli tupla jauhopussin ohjeesta. Silloin kyllä riitti pullaa niin pikkupalleroisiksi, korvapuusteiksi kuin isoiksi tai pieniksi pitkoiksikin.

Kaksi pellillistä valmiina. Kolmas vielä jäähtymässä. En osaa tehdä isoja pullia. Paitsi laskiaisena. Silloin ne ovatkin liian isoja.

Suupalapullista tuli vähän kuivia, mikä ei yllätä, koska niin pienet pallerot paistuvat toki läpikotaisin, mutta myös kuivuvat alta aikayksikön. Kanelia laitoin korvapuusteihin mielestäni vähintään sopivasti, paikoin ehkä jopa reilusti, mutta se ei maistu niin paljon, kuin odotin. Syynä voi olla käyttämäni Ceylon-kaneli. Se ei tuoksukaan aivan samalta kuin tavallinen kaneli, joten sen aromi voi olla heikompi. Pullista tuli kuitenkin yleisesti pehmeitä ja pullanmakuisia ja niitä riittää vähintään pariksi päiväksi (paitsi jos kotitonttu innostuu niitä mutustelemaan, se tyyppi on kyllä tosi epäilyttävä, koirakaan ei saa sitä ikinä kiinni).

* korona-karanteeni = koronteeni